Erilainen ego.

Ego käsitteitä voi olla yhtä monta kuin egon omistajaakin. Moni kuitenkin omaksuu käsitteen, jonka joku toinen on jo määritellyt valmiiksi. Itse haluan tuoda esille hieman erilaisen ego käsityksen, kuin tavallisesti on tuotu. 

Helposti syytämme egoa kun hommat ei ihan suju, kuten olisimme toivoneet. Sen avulla voi vähän luopuakin vastuusta saada sitä, mitä haluaa, sillä se voi olla hankalaa ilman synkronistista yhteistyötä. "En taida oikeasti haluta sitä, egoni vain tässä tekee temppujaan ja saa minut luulemaan, että sitä ja tätä muka haluaisin tai iso egoni vain saa minut toimimaan noin tai haluamaan materialistista elämää henkisen sijaan." Pah, kun löydät synkronian, löydät yhteistyökumppanin egollesi. Eikä sitä tarvitse vähätellä, vaan saat aikaiseksi riemujuhlat sen kunniaksi. Sitäpaitsi, materialistinenkin halu on alkujaan henkistä. 

Entä, jos syy ei siis toimimattomiin ajatuksiin ja toimintamalleihin olekaan oikeastaan egossa, vaan siinä, että egomme ei emme ole linjassa oman korkeimman itsemme kanssa. Meillä on korkeampi minä ja minä, joka on kokemassa kehollista kokemusta eli egominä. Kun ne ovat synkassa hommat sujuu oikeinkin mukavasti. 

Onko se egon vika, että emme ole synkassa. Mielestäni ei. Synkka löytyy kyllä luonnostaan, kun siihen alkaa olla valmis ja siitä alkaa elämän syvempi kokemus, jos siihen on halua. Joillakin synkronia säilyy vahvana läpi lapsuuden ja nuoruuden, vaikka suuri osa nykyelämästä vieläkin menee siihen, että kun aikuiset ei tiedä siitä, niinpä se kielletään haihatteluina ym. ja uskotellaan pienet ihmiset uskomaan, että elämä on hankalaa ja mitä kaikkea. Realismi alkaa muuttua kyllä hiljaksiin höpönismiksi. Pisteet siitä jo moneen suuntaan. 

Emme saa millään synkkaa aikaiseksi väkisin, vaikka kuinka yrittäisimme nujertaa egomme syrjemmälle. Sieltä kun ei synkronia löydy. Ja jos löytyykin, se löytyy egon ja korkeimman välille. Ei egon syrjäyttäjäksi. Mennään vähän ojasta allikkoon meiningillä. Hommat ei suju, johtaja vaihtoon. Entä jos johtaja ei olisikaan johtaja, vaan yhteistyökumppani. 

Egolla on todella suuri merkitys ja arvo. Mikäli emme ole egotyössämme vielä valmiita, ei kaiken kuulukaan onnistua synkronian kautta. Alkupolku on siis oleellisen tärkeää ilman synkkkaakin. Pitää löytää asioita, joita egomme voi lajitella haluttuihin ja ei haluttuihin lokeroihin. Ilman egoa et tiedä mitä haluat ja elämä voi olla melkolailla merkityksettömänkin tuntuinen kokemus, ainakin joillekin. Haahuilun tuntua. Toki voi olla kiva kokemuskin, mutta ei tietoista realismiaan täällä luoville ihmisille. Ensin tuleekin määritellä mitä itseasiassa haluat ja kun sen voit lyödä lukkoon, synkronia tuo sen helposti. On vaikeaa työskennellä korkeinta minääsi vastaan. Silloin yhteistyö tökkii, sillä korkein minäsi on kuullut syvästi egosi äänen ja tietää mitä haluat. Silloin voit joskus kiukustua ja sanot, että vähempikin kelpaisi, mutta korkeampi itsesi voi pitää itsepintaisesti kiinni siitä, mitä parempaa olet jo itsellesi korvamerkinnyt. Kumpi se siis itsepäisempi edes on? Kun homma on lukkoon lyöty, voi jopa unohtaa koko jutun ja antaa sen tulla omia aikojaan. Unohda vain vastustelu, toiveesi on siitä huolimatta kuultu ja toimituksessa, vaikka et sitä mielessäsi pitäisikään, usein toimitus on jopa nopeampaa. 

Ei meillä ole erillisiä toiveita egon ja korkeamman minämme välillä. Kyllä ne ovat ihan yksi ja sama. En pidä egoani ja korkeampaa minääni edes toisistaan irrallisina. Ihan yksi ja sama ovat, samasta asiasta kaksi puoliskoa. Toinen puoli ohjaa ylhäältä käsin. Toinen taas kulkee täällä maan päällä ja kommunikoi kokoajan korkeimman kanssa. Kohde on kuitenkin yksi ja sama. Luottamus niiden välille vain tarvitaan. Reitti voi olla yllätyksellisempi ja paljon, paljon helpompi korkeimmalla itsellä kuin ego keksisikään. Ei siis kahta monologia ja kilpailua kumpi saa päättää, vaan ihana yhteinen dialogi ja yhteinen matka. 

Molemmilla on oma tehtävänsä. Ego kertoo minne halutaan ja mistä tykätään ja korkein minä ohjaa sinne, kun sen annetaan tehdä oma, sille kuuluva tehtävänsä. Siitä alkaa matka. Jos uskomuksesi on, että pääsy kohteisiin on helppoa, alkaa helppo matka ja jos taas uskot, että elämässä on vaikeaa saada mitä haluaa, alkaa vaikeampi matka. Matka kohteeseen alkaa kuitenkin. 

Ego ei ole mikään ongelma. Ongelmaksi voisi kutsua sitä, että synkronia egon ja korkeimman väliltä puuttuu. Kun ymmärrämme, mitkä ovat kummankin tehtävät ja annamme tilaa synkronialle, kumpikin pääsee täyteen loistoonsa. Ja egoni on täysin rakastettava sekä juhlan arvoinen. Ei pieni, vaan todellakin suuri, kasvava ja täynnä rakkautta sekä itseäni kohtaan, että sitä kautta ja sen ansioista myös muita kohtaan. Egoni kautta myös laajenen ja ikuinen elämäni, elämästä toiseen voi jatkua sisältäen sen luonnollisen evoluution, tosin erilaisesta näkökulmasta käsin. 

Pulma on siis epäsynkronia, ei ego. Ego ei nimittäin rakkaudessaan eli synkroniassaan halua kenellekään mitään pahaa, ei itselle eikä toisille. Se ei ole itsekäs, leuhka tai ahne. Epäsynkronia taas vetää puoleensa ajatuksia riittämättömyydestä ja rajallisuudesta ja yrittää kilpailemalla päteä, (usein pelkkää pätemisen tarvettakin pidetään egona ja ainakin ongelmana, vaikka kyse on vain riittämättömyyden tunteesta, joka häipyy synkronian kautta eli on epäsynkronian tuottamaa, ei egon) sillä ei ilman ymmärrystä synkroniasta näe, eikä ymmärrä kuinka maailmankaikkeus toimii. Se ymmärrys tulee automaattisesti ja askeleittain, synkronian kautta kun asiaan alkaa perehtyä. Eriävä ajatusmalli korkeimman ja egon kesken on pulmallinen. Mutta synkan löytyminen ratkaisee sen kyllä. Egoa voi harmittaa ja turhauttaa se, ettei se tahdo päästä kohteeseensa ilman kilpailua ja kyynerpäätaktiikoita. Sekin selviää itsestään, synkronian avulla. Synkronia itsesi välillä on hyvin rakkaudellista energiaa ja sisältää ymmärryksen rajattomuudesta, jolloin kilpailua ei tarvita. Jo egon pitäminen vastuussa elämän hankalista tilanteista, luo itsessään vaan lisää egoistisia hankaluuksia. 

Egon ajatellaan haluavan ottaa ohjat, vaikka korkeimman minän tulisi saada johtaa, eikä egolla saisi olla sananvaltaa. Ajattelen toisin. Kyllä se on ego, joka on väline, joka sekä kertoo koko ajan mitä uutta olemme seuraavaksi haluamassa ja samalla se kertoo meille, mitä olemme jo aiemmin halunneet. Pidätkö vai et, ego kertoo sen tunteiden kautta. Se on sen hommaa. 

Myöskään en ajattele egon päättyvän, kun kuolemme, mutta kaikki vastustelu ja negatiivinen siitä kyllä putoaa pois. Ne negaatiot ovat tulleet mukaan väärin ymmärrettyjen asioiden kautta, sekä peloista että epäedullisista uskomuksista. Ego on samanlainen osa itseäsi, kuin mikä muu tahansa ja egon sulaessa korkeimman kanssa yhteen superego saa tilaa. Ja he elävät yhdessä elämänsä onnellisina loppuun saakka, egosi ja tuo korkeimpasi. Heidän välinen rakkaus tuo luoksesi kokemuksia, jotka kertovat oletko synkassa vai et. Muita ei siis tarvitse muuttaa, vain synkronia itsesi kesken tulee löytää, ulkoinen maailmasi muuttuu sen mukana. Kokemuksesi ovat muuttuvia, joten 3d maailmaa voi pitää peilikuvana omasta itsestäsi ja uskomuksistasi. 

Kullakin nuo uskomukset tuovat itselle omanlaisen ego kokemuksen ja hyvä niin, ilman uskomuksia ei olisi oikein minkäänlaista mitään. Uskomukset on kuitenkin mahdollista muuttaa epäedukkaista edukkaiksi. Elämme kontrastin maailmassa, eikä se häviä, vaan laajenee, sillä se on ikuisen elämän edellytys. On opittava elämään sen kanssa ja niin, että se jatkuvasti palvelee etenemistämme kohti laajempaa itseämme. Erilaisten käsityksen kautta, kohti kehittyneempiä ja kehittyneempiä kokemuksia rajattomassa maailmankaikkeudessa. 

Kun keskityt yhteenkin asiaan joka sinulla sujuu hyvin, helpotat myös kaikkien muiden asioidesi sujumista hyvin. Kun keskityt yhdenkin asiasi sujumiseen huonosti, alkaa sujua muutkin huonosti. Keskittyminen hyvään on siis avain. Etkä tarvitse kuin yhden avaimen. 

Ihanaa egokevättä Abraham Hicksin oppien innoittamana, 

💖 Maarit