Kivien lempeät energiat.




Elokuvasta Pirates of the Caribbean suosikkikohtaukseni on, kun Jack Sparrow kysyy Tia Dalmalta auttaako tämän antama purkillinen maata häntä selviytymään tilanteestaan ja Tia Dalma pyytää antamaan sen sitten takaisin, ellei Jack luota siihen. Jack kuitenkin kieltäytyy ja Tia Dalma vastaa hänelle, että siinä tapauksessa se sitten auttaa.


Sama pätee oikeastaan kaikkeen. Sama pätee myös kiviin. Jos haluat kokeilla niiden toimivuutta, voi olla ettet halua kivistä enää luopua. Ei luopunut Jack Sparrow purkillisesta multaakaan.


Kivet, ihan kuten kaikki muukin materia, on aluperältään energiaa. Materia on saanut alkunsa energiasta. Miksi siis jättää hyödyntämättä energia, jos siitä on apua. Apu kannattaa aina ottaa vastaan sieltä mistä sen saa, kun sitä kaivataan. 


Mikä kivi sitten mihinkin tarpeeseen? Perehdytään hieman muutaman kiven energioihin. Lisää kivistä ja niiden energioista löytyy niitä käsittelevistä kirjoista, sekä internetin ihmeellisestä maailmasta. Otetaan kuitenkin ihan pieni sukellus, jotta voit valita mistä kivestä saattaisit hyötyä tai mihin kiveen tykästyä. Jo se, että pidät jostain kivestä, ilman sen suurempaa perehtymistä sen energioihin, on se sinulle hyväksi, jos se siltä tuntuu. Tunnetta haluammekin nimenomaan kohentaa. Sen merkitystä ei tule vähätellä. Kauniitakin ovat mm. koruina kannettaviksi, vaikka mielenkiinto ei energioihin asti ylettyisikään. Hintakaan ei monessakaan kivessä huimaa, joten harrastuksenakin edullisimmasta päästä. Ihanaa puuhastelua myös, jos korujen tekeminen kiehtoo. 


Ametisti







Ametisti on kivi sinulle, joka tarvitset suojelelua erityisesti riippuvuuksilta. Henkisyyttä herättelevä kivi, joka rauhoittaa, hiljentää sekä selventää mieltä. 

Aquamariini 







Aquamariini on merien kivi. Suojeleva ja intuitiivisuutta tukeva. Uskollisuuden kivi. Tyynnyttää mieltä ja rohkaisee itsetutkiskeluun. 

Amatsoniitti 







Amatsoniitti on sinua varten, joka kaipaat toivoa ja rohkeutta. Kirkastaa ajatuksia ja auttaa unelmien manifestoinnissa. Tuo positiivisuutta ja uskoa. 

Aragoniitti;







Aragoniitti tuo tukea käytännöllisyyteen ja järkevyyteen. Keskittymisen ja joustavuuden tueksi. Rauhoittava ja tasapainottava. 

sininen;











Sininen aragoniitti on hyvä kivi, jos vaadit itseltäsi liikaa. Se tuo lohtua ja antaa pitkäjänteisyyttä. Tasapainottaa liian kovaa tahtia

Aurinkokivi







Aurinkokivi kannattaa valita, kun kaipaat päättäväisyyttä ja tahdonlujuutta. Mielialan kohentaja turhien huolien kantajalle. Tuo iloa ja optimistisuutta. Itseluottamusta ja vahvuutta olla oma aito itsesi. 

Aventuriini








Aventuriini on hyväksi, kun haluat tasapainottaa Yin ja Yang energioitasi. Rauhoittamista kaipaavalle, tunteellista tasapainoa tuova kivi. Vaurauden vahvistaja sekä surun karkoittaja. Selkeyttävä ja omanarvon tuoja.


Dumortieriitti 








Dumortieriitti on kivesi, jos haluat avautua elämän ilolle ja rakkaudelle. Järjestelmällisyyden sekä oman elämän hallinnan kivi, joka kirkastaa ajatuksia ja kehittää psyykkisiä kykyjä. Itsevarmuuden kivi, joka antaa rohkeutta avaten portteja korkeimmalle ulottuvuudellesi.

Fluoriitti








Fluoriitti on opiskelijan kivi ja kun kaipaat keskittymistä sekä motivaatiota. Auttaa uuden oppimisessa. Organisoijan kivi. Stressin ja negatiivisuuden karkottaja. 

Heliotrooppi 







Heliotrooppi eli verikivi tuo kestävyyttä. Jos tarvitset tukea päätöksiisi tai selkeää mieltä. Tunteiden rauhoittaja sekä tukosten avaaja. Elinvoimaa ja rohkeutta antava kivi. Oman arvon tuntoa tukeva ja terapeuttinen vaikutus.

Hematiitti








Hematiitti antaa tahdonvoimaa ja luottamusta. Kivi on magneettinen, joten ei sovellu sydämen tahdistimen kanssa käyttöön. Vauhdittaa ja työntää eteenpäin asioissa. Rohkaiseva ja pitää keskittymisen nykyhetkessä. 

Kalsiitti 

oranssi;







Oranssi kalsiitti on kivi sinulle, joka etsit omaa tietäsi. Pirteän energian tuoja. Antaa potkua suunnitelmien toteuttamiseeen sekä tuo uutta tietoisuutta. Positiivinen ja rohkeutta antava ilon antaja. Helpottaa pelkoja ja toivottomuuden tunteita. Muistuttaa omista kyvyistä. 

Karneoli 











Karneoli sinulle, joka haluaisit enemmän elää tässä hetkessä. Karkottaa negatiivisia tunteita ja antaa itsevarmuutta. Elämänilon tuoja. Vireyden ja positiivisuuden kivi. Aktivoi omia vahvuuksia. 

Kiastoliitti








Kiastoliitti eli ristikivi lohtua kaipaavalle ja ystävällisyyttä ja harmoniaa janoavalle. Elämän kääänekohtiin ja muutoksiin. Tasapainoa ja rauhaa tuova kivi.

Kuukivi







Kuukivi on feminiisen energian kivi. Intuitiivista energiaa ja henkisyyden vahvistaja. Avaa energiatukoksia. 

Lapis Latsuli








Lapis Lazuli opettaa kohtaamaan asiat ja tukee rehellisyyttä. Valaistumisen ja syvän rauhan tuoja. Henkisen kykyjen vahvistaja. Harmonisen ystävyyden sekä viisauden kivi. 

Lepidoliitti 







Lepidoliitti on stressaantuneen kivi. Itsenäisyyttä tukeva ja vahvistaa omaa itseä. Mielen rauhoittaja. 

Lumikvartsi







Lumikvartsi tuo lohtua murheelliselle mielelle. Auttaa muutoksien keskellä jatkamaan eteenpäin ja helpottaa anteeksi antamista. Kaunista irrottamisen tukena hyvä kivi. 

Magnesiitti







Magnesiitti on rentouttava mielen rauhoittaja. Auttaa rakastamaan itseä, mikä taas auttaa rakastamaan muitakin. Sydämen äänen kuuntelun opastaja. 

Obsidiaani 







Obsidiaani on hyvin voimakas kivi joka tuo henkisen polun nenän eteen säälimättä. Erityisen voimakas negatiivisen energian karkottaja.

Onyx







Onyx on oiva kivi valinta, kun tarvitset itsekuria ja sinnikkyyttä. Selkeyttä ajatuksiin ja apua asioiden loppuun saattamisessa. Voimakivi joka helpottaa stressiä. 

Opaliitti








Opaliitti vahvistaa itsetuntoasi ja antaa tukea omalle voimallesi. Auttaa muutoksissa ja uusissa aluissa. Ajatusten selkeyttäjä. (Ei luonnon kivi) 

Prehniitti







Prehniitti on parantajan ja henkisen tien kulkijan kivi. Tasapainottaa ja hälventää huolia. Luo myönteistä minäkuvaa. Pyyteettömän rakkauden kivi. 

Pyriitti







Pyriitti tarmokkuutta, voimaa ja maskuliinista toteuttamisen energiaa sisältävä kivi. Päätöksentekokykyä tukeva. Parantava ja hoitava vaikutus. 

Rodokrosiitti







Rodokrosiitti on rakkauden ja lempeyden kivi. Auttaa löytämään itsensä rakastamisen taidon. Suojelee rakkauden asioita. Yin ja Yang energioiden tasapainottaja.

Rodoniitti 







Rodoniitti rohkaisee sydämen toiveiden toteuttamiseen. Herättää rakkauden innostavaa energiaa. Harmonisoi ja hoivaa. 

Rubiini








Rubiini kuuluu jalokivien kuninkaallisiin. Yltäkylläisyyden energiaa. Omanarvontuntosi kohottaja. Rauhaa ja varmuutta. Kohottava vaikutus kaikkeen. Suojeleva kivi, joka opettaa näkemään asioiden myönteiset puolet. 

Rutiilikvartsi







Rutiilikvartsi vapauttaa intuition ja luovuuden sekä rohkaisee ja antaa elinvoimaa. Karkottaa epätoivoa ja tukahdutettuja ajatuksia. 

Ruusukvartsi 







Ruusukvartsi hoitaa särkyneen sydämen haavoja. Vetää puoleensa ehdotonta rakkautta. Herkän, mutta vahvan rakkauden kivi. Lempeää energiaa. 

Sammalakaatti







Sammalakaatti palauttaa yhteyden luontoon ja sen parantaviin voimiin. Antaa voimia ja tuo rauhoittavan tunteen. Mielen ja tunteiden tasapainottaa. 

Sardonyx 







Sardonyx sopii parisuhteeseen tasapainoa kaipaaville. Onnea, rohkeutta ja kestävyyttä huokuva kivi. Vetää ihmisiä puoleensa ja nostaa ihmissuhteiden tasoa. 

Seleniitti;

oranssi 






Oranssi seleniitti, iloinen sekä meditatiivinen energia. Lempeä hoitaja. Herättelee luovuutta ja tuo parisuhteisiin henkisyyttä. (Ei siedä kosteutta.) 


Tiikerin silmä 







Tiikerin silmä karkottaa estoja ja tuo toiminnan energiaa. Auttaa itsen löytämisessä ja kannustaa uusiin asioihin. Rohkeuden ja tasapainon antaja. Tasapainottava turvallisuuden tunteen antaja. 


Turmaliini;

pinkki







Pinkki Turmaliini on rakkauden kivi. Avaa sydämen ymmärtämään rakkautta. Avaa esteitä ja energia kenttiä. Kohottavaa elämänvoimaa. Auttaa näkemään hyvän kaikissa. 

musta







Musta Turmaliini on mielen puhdistaja joka auttaa keskittymään. Suojelee negatiivisilta energioilta. Poistaa ahdistusta ja pelkoa. 


Unakiitti 







Unakiitti sopii itsetuntoa ja sisäistä voimaa tarvitsevalle. Avoimuutta tuova ja tukoksia poistava. Vetää ihmisiä puoleensa. Lohduttaa ja puhdistaa. Tunnekuohujen tasoittaja. 


Vuorikristalli







Vuorikristalli vahvistaa ja kirkastaa ajatuksia. Puhdistaa energioita ja poistaa tukoksia. Virkistävä ja henkisen polun aloittajan kivi. 


Kivien valinta

Kivien valinnassa kannattaa luottaa omaan intuitioon ja valita se, mikä tuntuu itselle tärkeältä. Saat käyttää aikaa kivesi valitsemiseen. Kivien ystävät ymmärtävät kyllä sen olevan oleellista oman kiven valinnassa. Jos tilaat kiven, voit valita sen mielessäsi jo etukäteen ja antaa intuitiosi hoitaa loput. 

Kiviterveisin, 
💖 Maarit


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kumpi parempi, vai molemmat yhdessä.

Välittäisinkö vähän itsestänikin, vai rakastaisinko oikein kunnolla?

Samalla viivalla oleminen ja yhdenvertaisuus tärkeää koulussa ja kasvatuksessa? Vai omalla viivalla oleminen ja yksilöllisyys?